Fragmentoitunut tila

Yksi tämän päivän yhteiskuntaan johtanut suuri muutos sai alkunsa 1800 -luvulla alkaneesta luonnontieteiden noususta. Se muokkasi teknisten sovellustensa kautta yhteiskuntaa moderniksi, kokonaisvaltaiseksi tuotantolaitokseksi.

Myös arkkitehtuurissa käytettiin luonnontieteen kieltä. Puhuessaan kaupunkisuunnittelusta Alvar Aalto haki usein esimerkkejä biologiasta, siitä kuinka monimuotoisesti soluja voidaan yhdistää kokonaisorganismin tulematta kuitenkaan kaavamaiseksi tai yksitoikkoiseksi.

Kaupunkisuunnittelu on sittemmin muuttunut. Se ei ole enää pitkäjänteistä, suurten visioiden luomista. Modernin yhteiskunnan seurauksena markkinatalous on muuttanut ihmisen jokapäi-väistä elämää. Ihmisestä on tullut palkkatyöläinen ja kuluttaja.

Sosiologi Zygmunt Bauman on todennut, että 'elämä on muuttunut episodeiksi'. Pätkistä koostuva, vankasti yksilöllisyyteen perustuva, elämä vaatii moninaisten tarpeiden tyydyttämistä ja se näkyy nykyisessä kaupunkisuunnittelussa ja sen toteuttamistavassa. Kaupunkisuunnittelu on pirstaloitunut.

Suunnitellaan yhtä asiaa kerrallaan ja eri intressipiirit suunnittelevat samaa asiaa useammalla eri taholla. Mitä julkisemmasta ja kollektiivisemmasta rakennuksesta on kysymys, sen suurempana käyvät tunteet. Seurauksena on, että jotkut hyvin suunnitellut rakentamishakkeet venyvät ja toiset potkaistaan tyhjästä nopeasti valmiiksi ilman kunnollista arkkitehtuuri-suunnittelua. Jyväskylässä näin on käynyt mm. konserttitalo/ kongressitalo debatissa.

Tuloksena on varsin sekalainen kaupunkikuva, kaunis se ei ole, mutta varmasti elämänmakuinen. Samantapainen kehitys näkyy pienoiskoossa kaikkialla rakennetussa ympäristössä. Yltiöindividualismi on tuottanut uskomatonta muotokeikarointia niin asumisessa kuin julkisrakentamisessakin.