Aika ja ajattomuus

Ajan henki on käsite, jota arkkitehtuurissa viljellään sangen paljon. Bauhauslainen Ludvig Hilbersheimer ilmaisi sen merkityksen erittäin täsmällisesti. Sillä tarkoitettiin "ajan tahdon taiteellista ilmaisua". Nykyisin määritelmää käytetään paljon väljemmin - ilman sanaa taide.

Ajan henki tänään on olennaisesti erilainen kuin eilen tai huomenna. Muuttumattomuutta on pidetty ihanteena Platonin ajoista lähtien, mutta nykyisin lähes kaikki vannovat muutoksen nimiin. Ajan henki pyörähtää yhä nopeammin ja sitä säätelee kulutus.

Rakentamisen sykli on muuttunut. Suunnitteluun ja rakentamiseen käytetty aika on lyhentynyt. Voiko tuo muutos olla näkymättä ympäristön laadussa?

Aatteellisuus näkyy yhtä hyvin muodissa kuin arkkitehtuurissakin. Muoti muuttuu nopeasti, mutta arkkitehtuuri on hidas - siksi me tiedämme niin paljon menneiden aikojen historiasta.

Paljaimmillaan yhteiskunnan muutos näkyy julkisivuissa. Vanhan rakennuksen ajan patinoimat kasvot voidaan vaihtaa uuteen julkisivuun sangen huolettomasti. Uusissa liikerakennuksissa julkisivu on usein valmiiksi etäännytetty itse rakennuksen konstruktiosta. Julkisivusta on tullut pintaa. Pintamateriaali puolestaan heijastaa kulutusyhteiskunnan uusimpia trendejä, niin hyvässä kuin pahassa. Tällä hetkellä yhteiskunnassa puhutaan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Arkkitehtuurissa se ilmenee lasin ja erilaisten transparenttien julkisivumateriaalien käyttönä.

Kierrätys on aina ollut läsnä arkkitehtuurissa, se näkyy tyylikeinojen uusina tulkintoina, mikä helposti harhauttaa. Julkisivujen taivaisiin asti kohoavat pylväät ovat Parthenonin jälkeläisiä.

Myös kertakäyttöisyys on ajan ilmiö arkkitehtuurissa. Sen seuraukset ovat monisyisempiä. Jos rakennus ei kestä aikaa, on oletettava, että sen rakentamiseen ja suunnitteluun ei ole paneuduttu. Kysymys on moraalisesta välinpitämättömyydestä ja kansantaloudellisesta tuhlauksesta.

[ x sulje ]