Kaupunkieläin

Ihminen on kaupunkieläin, sanoi Aristoteles jo 300 -luvulla eKr.

Aristoteles oli etelän ihmisiä, joille kaupunki edusti vapautta. Maaseudun ihminen oli maaorja ja vapaa vasta kaupungissa. Meille pohjoisen ihmiselle metsä on edustanut vapautta, koska meidän traditiossamme talonpoika oli vapaa ja itsellinen.

Suhtautuminen kaupunkiin on historiallinen, yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kysymys.
Eteläinen ja pohjoinen kaupunkikulttuuri ja sen myötä kaupunkiarkkitehtuuri eroavat toisistaan merkittävästi myös maisemallisesti ja ilmastollisesti.

Koska etelä on sivistyksellisesti merkinnyt edistyksellisyyttä, on sen ulkoinen ilmentymä, kaupunki, toiminut esikuvana. Myös suomalaiset arkkitehdit, mukaan lukien Alvar Aalto, ovat aina ihailleet syvästi etelän kaupunkeja, jotka on rakennettu myötäilemään maisemaa. Ne ovat aikojen kuluessa saaneet kasvaa itsestään vailla tiukkoja kaavoituskäytäntöjä. Suomalainen talonpoika rakensi aikanaan talonsa ja pihapiirinsä samalla periaatteella, ja ne sijoittuvat maisemaan samalla täsmällisyydellä.

Toinen ihailun kohde ovat olleet pienet aukiot, joissa ihmiset ovat työskennelleet ja viettäneet aikaansa yhdessä. Pohjoisessa tämä on ollut mahdotonta, kylmä aika on vieroittanut meidät moisesta käyttäytymisestä. Uusi rakentamisen käytäntö on kuitenkin muuttanut tilannetta - ulkotila, aukio, on tuotu sisään. Kuitenkin sangen moni meistä vielä pakenee tilaisuuden tullen hetkeksi vapauteen, maalle.