Kauppagalleria
Kaupunkikeskustat ovat muuttuneet merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Eniten
muutokseen on vaikuttanut globaali maailmantalous. Kaikki tuotettava tavara on saatettava
kaikkien maksukykyisten ulottuville. Kaupankäynti on kaupungin kasvun ja hyvinvoinnin edellytys.
Näin uskotaan ja on aina uskottu, siksi kauppa- ja torielämä sijaitsevat kaupunkien sydämissä.
Tavaran määrä on kuitenkin kasvanut ja samassa suhteessa myös kauppojen. Tavara-talojen oheen
on tullut korttelien käsittäviä kauppagallerioita, jotka sisältävät kujia ja toreja. Kauppagalleria on tämän päivän pienoismaailma. Se on palauttanut suurkaupunkeihin vanhan pikkukaupungin mittakaavan ja osittain siksi ihmiset kokevat ne viihtyisiksi. Se on tuonut myös pohjoisen ihmisille etelän - valoisat ja lämpimät aukiot puineen - mitä siitä jos ne ovat muovia.
Kauppagallerioiden pienoismittakaava tekee sosiaalisen kanssakäymisen helpommaksi. Niihin mennään tapaamaan ystäviä ja viettämään aikaa. Ne ovat myös turvallisia paikkoja, vartijoita on joka puolella. Kauppagallerioista on tullut kaupunkilaisten olohuoneita.
Kauppagalleriat ovat kaikkialla samanlaisia. Tilat on tehty tunnistettaviksi täyttämällä ne tutuilla merkeillä.
Kauppagallerioiden arkkitehtuuri onkin paljolti lavastamista. Näyttämöllä on osattava liikkua kohtauksesta toiseen sujuvasti. Ennen kaikkea on oltava taustapintoja erilaisille visuaalisille ärsykkeille, joilla kuluttajia pyritään viettelemään.
Jyväskylässä kaupankäynnillä on keskittymä - kävelykatu, jonka molemmin puolin näitä
pienoismaailmoja levittäytyy. Koska keskusta on monelle lähiössä asuvalle kaukana, on jokaisen
ulosmenotien varressa ostoskeskus tai kaksi. Nuo uudet paratiisit vetävät ihmisiä puoleensa yhä
paremmin varustautuneena.
Tarvitseeko kaupunki keskustaa, ja jos, niin mihin?
[ x sulje ]